Herään kotona.
70-luvun seinät.
Sisällä pienen tytön maailma
ja teinin maailma.
Pieni sekin.
Vaikkei silloin tiennyt olevansa.
Oli iso. Aikuinen.
Täällä nukkuu sikeästi.
Syvästi.
Palaa aikaan, jolloin
maailma oli yksi.
Turvallinen. Äiti ja isä.
Aina.
Pitämässä kiinni.
Kannustamassa.
Tik. Tak.
Aika melkein pysähtyy,
tai menee taaksepäin.
Vai pakenee?
Herään hitaasti.
Täällä olen täydellinen.
Vanhassa pyjamassakin.
Hiukset sekaisin.
Unet aukaistuina.
Hajatelmia ja ajatelmia. Runoja. Mielikuvia ja unia. Joskus jotain todellistakin?
Ihana! Taivaan tosi.
VastaaPoistaJuu, kotona on niin kotona. :)
VastaaPoistaEnää kolme viikkoa ja sitten pääsen minäkin turvaan tätä karua maailmaa! Ja varmaan ainoana suomalaisena tällä hetkellä toivon, että talvi jaksaisi vielä hetken pitää pintansa. Tahtoo hiihtämään!
VastaaPoistaNiin, no onhan täällä tätä talvea jo aika pitkään nähty. :) Mutta pitäähän sun nut hiihtämään päästä! Toisaalta tätä lunta on niin helkutisti, että ei se aivan hetkessä sula... Tätä meidän kototalon takapihaa, kun katselee,tulee mieleen, että mahtaako lumi sulaa juhannukseen mennessä. :)
VastaaPoista