lauantai 4. maaliskuuta 2017

Toivoa ja pelkoa

Sinä olet.
Useimmiten minä pelkään.
Menettämistä.
Irrationaalisia asioita.
Maailman julmuutta.
Toisinaan en pelkää.

Koko ajan toivon.
Useimmiten myös uskon.
Sinä olet.
En halua
tartuttaa 
sinuun 
pelkojani.

Sinusta tulee
rohkea.
Minua rohkeampi.
Niin toivon.

Rakastan.
Enemmän
kuin 
osaan 
edes 
kertoa.

En voi joskus uskoa
onneani.
Minulla 
on
kunnia
tulla
sinun
äidiksesi.

Sinä ole minussa.
Mutta sinä
olet 
jo nyt 
oma itsesi.

Kiitos, että olet.

tiistai 14. kesäkuuta 2016

Hyvästi pikkuinen

On vaikea hymyillä,
kun sisälläni vauva tekee kuolemaa.

Vauva, jonka sydämen sykkeen
näin kuvaruudussa.

Tai ei vielä puhuta vauvasta,
hänestä, ihmisestä.
He puhuvat alkiosta.
Yhtä kaikki meidän pikkuinen
vauva.
<3

En ymmärrä,
miten
jotkut ihmiset voivat selvitä
lukuisista keskenmenoista.

Tämä,
toinen,
peräjälkeen
uuvuttaa
minut.

Olen niin turta.
Niin väsynyt.
Niin surullinen.
Haluaisin vain nukkua.

Ja koko ajan vauva sisälläni
tekee kuolemaa.
Ja minun kuuluu
jaksaa se,
kestää se,
ja olla normaali.

Minä taidan luovuttaa
tästä haaveesta.
Toisen lapsen unelmasta.
En jaksa enää yrittää.
Tai oikeastaan en enää koskaan
halua
kokea sitä,
että vauva sisälläni
kuolee.

Haluaisin nukkua pitkät unet.
Ehkä jos vuoden nukkusi,
ei enää väsyttäisi?

- - - - -

"Äiti, minun täytyy jatkaa.
Joku kutsuu kulkemaan.
Täytyy taittaa taival matkaa,
vaikken tietä tunnekaan.

Siellä missä toisiansa,
aallot vievät tansseihin
siellä veden loiskinnassa,
siellä olen minäkin.

Siellä missä korkealla
siintää pilvi sulavin,
siellä, sinipilven alla,
siellä olen minäkin

Avara on taivaan syli.
Tuulen teitä purjehdin.
Pääsky lentää pääsi yli,
siinä olen minäkin.

Älä pelkää. Tulen kyllä.
Tulen kyllä takaisin.
Iltatuulen hyväilyssä:
siinä olen minäkin."

Anna-Mari Kaskinen

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Sinä.

Ensin sinä olit kaksi sinistä viivaa.
Kuinka kahdesta viivasta voikaan olla niin onnellinen?
Minun varpaanikin tanssivat.

Lääkäri varmisti, että olet enemmän kuin
kaksi viivaa.
Olet Sinä.
Ensimmäisessä kuvassa näytät katkaravulta.
Olet olemassa ja oikeassa paikassa.

Kun kävelen Naistenklinikalta, minut täyttää onni.
Sinä olet ja minä rakastan.
Sinua.
Maailmaa.
Puss vaan, koko maailma!

Joskus iskee epävarmuus.
Oletko sinä yhä minussa?
Vatsa on vielä aika litteä.
Olo on erilainen.
Ja sinä uit.

Varmuus tulee toisesta kuvasta.
Minua itkettää. Näen jalat, pään, kädet.
Pienen sydämen, joka sykkii.
Sinä teet kuperkeikkoja.
Varmasti sinä olet.

Paras joululahja tulee aaton aattona.
Perhosen kosketus.
Liikahdus. Kuin pieni kupla puhallettaisiin sisälläni.
Ja taas uudestaan.
Ja minä rakastan.
Sinua.
Tuntematonta.
Tuttua.

Uudessa kuvassa jo sormet ja varpaat.
Vauva.
Esiinnyt meille.
Teet kuperkeikkoja, potkit, rummutat.
Äkkiä minua itkettää. Taas.
Olet.
Sinä.
Minulle suurempi kuin sana.

Ei enää hentoja perhosen siiven kosketuksia
vaan pontevia potkuja.
Potkusarjoja.
Sinä vastaat minulle.
Minä juttelen sinulle.

Minä
rakastan
jokaista
merkkiä
sinusta.

Saat minut hymyilemään.
Onnea olla sinun äitisi.
Niin suurta onnea,
että minulla ei ole sille sanoja.
Sinä olet suurempi kuin minun sanani.

lauantai 21. joulukuuta 2013

Kaikkialla.

Sinä et ole odottamassa.
En näe sinun tuttua hahmoasi.
Vaikka kuitenkin näen
kaikkialla ja koko ajan.

Miten sinua ikävöinkään!
Et ole missään ja kuitenkin kaikkialla.
Odotat minua juna-asemalla.
Istut kotiterassin tuolilla.
Keinut keinutuolissa.
Parannat maailmaa.
Naurat, rakastat, itket, ikävöit.
Juttelet, kuuntelet.
Olet niin läsnä kuin vain sinä osaat olla.

Halaat, heilutat hyvästiksi.

Voi, miten sinua ikävöinkään.


tiistai 2. huhtikuuta 2013

Päiviä

On päiviä, jolloin en jaksa olla mitään.
En kukaan.

En halua tietää minua, en halua muistaa haaveita,
ja varsinkaan en halua kohdata todellisuutta.

Silloin haluan kadota. Aamuruuhkassa.
Kahvipöydässä.
Lusikan kilahdus, ja minä en enää ole.
Läsnä. Paikalla. Mukana.

Haluan etääntyä äänistä ja väreistä.
Eniten haluan etääntyä tunteista ja toiveista.
Todellisuudesta.

Niin kauas kuin pippuri kasvaa.
Ei, vaan vielä kauemmaksi.
Pois. Poissa.

Hiljaista. Vain kameran linssi.
Tai silmien ohikulkijat.
Kaikkein helpointa on kadota ihmisten keskellä.



sunnuntai 26. elokuuta 2012

absurdia

Umberto Econkin kirjassa tiedettiin,
että kirjasto on vaarallinen paikka.

Doctor told me I'm going to die.
What a disinformation. I hardly thought
that I'm going to live forever.

Raison d'être?

Annus mirabilis.

Uusi perspektiivi.

I'm so tired. But tonight I can't get any sleep.
So what do I do?
I upload some photos.

Who is drinking what, where?
Keksiikö joku anarkistisen diskriittiä sanottavaa?
Not more thouse fucking elfs!
I'm not drunk. I'm just blond and talk funny.
Mökö, Luru, Plättä ja Pulla.

Meditoin metsässä.
Yritin levitoida, mutta putosin maahan kuin kivi.
Painovoimaa ei kaiketi voikaan paeta?

There is always mañana!

Kylven valossa.

tiistai 14. elokuuta 2012

Sinulle, jota ei koskaan ollut

Sinä olit,
mutta et koskaan ollutkaan.
Rakastettu silti.
Toivottu.
Kaivattu.
Ainutkertainen.
Kaunis.
Epätäydellinen.
Enemmän kuin pilke silmäkulmassa,
vähemmän kuin ihminen.

"Kyllä luonto poistaa vialliset."
"Sehän oli vain pari solua."
"Parempihan se oli nyt kuin myöhemmin."

Silti sinä olit.
Vaikka vain kaksi viivaa.
Kudosta.
Olit hetken.

Rakastettu.
Toivottu.
Kaivattu.

Sitten poissa.