tiistai 2. huhtikuuta 2013

Päiviä

On päiviä, jolloin en jaksa olla mitään.
En kukaan.

En halua tietää minua, en halua muistaa haaveita,
ja varsinkaan en halua kohdata todellisuutta.

Silloin haluan kadota. Aamuruuhkassa.
Kahvipöydässä.
Lusikan kilahdus, ja minä en enää ole.
Läsnä. Paikalla. Mukana.

Haluan etääntyä äänistä ja väreistä.
Eniten haluan etääntyä tunteista ja toiveista.
Todellisuudesta.

Niin kauas kuin pippuri kasvaa.
Ei, vaan vielä kauemmaksi.
Pois. Poissa.

Hiljaista. Vain kameran linssi.
Tai silmien ohikulkijat.
Kaikkein helpointa on kadota ihmisten keskellä.